20. joulukuuta

Neljä päivää jouluaattoon, eikä vielä tunnu kovinkaan jouluiselta. Ehkä se tunne tulee.

JOS...

Voimakas sana tuo JOS: täynnä mahdollisuuksia tai ehkä sittenkin vain kaipaus muuttaa jo tapahtunutta?

JOS elämä ei olisi epäreilua...

• ...äiti täyttäisi huomenna 60 vuotta.
• ...en olisi pyöräillyt kirkosta kyynelehtien kotiin.
• ...en olisi kotiin päästyäni itkenyt ääneen.

MUTTA elämä ei mene meidän suunnitelmiemme mukaan, vaan se virtaa kuin elävä vesi. Tarkkaa määränpäätä emme tiedä, suuntaa voimme vain hetkittäin aavistella.

"Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!" 

  Job 1: 21

äitienpäivä.

Äitienpäivä on mulle tänä vuonna kirpeän suloinen, viime vuonna en tainnut edes osata kirjoittaa tuntemuksiani sanoiksi. Eilen tuli täyteen äidin kuolemasta vuosi ja seitsemän kuukautta, se tekee kipeää edelleen, vaikka kipu onkin matkan varrella muuttunut monella tavalla.

Aamulla ennen messuun lähtemistä katsoin mustian nyrkkeilykengän tyyppisiä kenkiäni ja purskahdin itkuun, koska tajusin, ettei äiti enää soita mulle ja kerro, että on löytänyt mulle kivat kengät. Äiti teki kivoja löytöjä mulle kirppareilta ja kauppojen alennusmyynneistä, mua surettaa, etten voi iloita yhdessä äidin kanssa kivoista löydöistä. On toki isompiakin asioita, kuin kenkälöydöt, mutta se on tässä hetkessä konkreettinen asia, josta olen luopunut.

Kävin messun jälkeen äidin siskon kanssa kukkatalosta ostamassa kukan äidin haudalle, mietin kukkaa penkkiin ujuttaessani, ettei varmaan kovinkaan moni 23-vuotias vie äitienpäivänä kukkia äitinsä haudalle. Kukkatalossa myyjä kysyi, laitettaisiko kukkaruukku foliopaperiin - jouduin sanomaan, ettei tarvitse, koska turhaahan se olisi maahan menevää kukkaruukkua laittaa koristepaperiin. Aika surullista.

Kuitenkin iloitsen siitä, että sain tutustua äitiini ja viettää hänen kanssaan reilut 21 vuotta elämästäni. Tiedän, että äitini oli rakastava, lempeä, huumorintajuinen, pikkuisen höpsö, lämmin, ihana, huolehtivainen, rohkea - mun maailman paras supersankariäiti. Jonkin aikaa ennen kuolemaansa hän pyysi siskoaan ja yhtä isäni siskoista pitämään minusta huolta sitten, kun häntä ei enää olisi.

Minun äitini oli ainutlaatuinen nainen, niin valtavan rakas minulle, että sydämeni rutistuu ikävästä. Tänään hymyni takana ovat virranneet kyyneleet.

Kotimatkalla.

Olin tänään avustamassa messussa Noljakassa, kanttori lauloi tuon Peppi Pitkätossun Jäähyväislaulun surumusiikkina (siis se laulu, joka tulee sen jälkeen, kun on nimeltä luettu kuolleet). Muistin biisin jo lapsuudesta, melkeinpä tuo tuli tippa linssiin tälle esirukouksen lukijalle - ajatus melkein jo ehti lähteä harhailemaan. Äsken sitten tirautin ne kyyneleet, jotka nielin siellä kirkossa. Erityisen kaunis biisi on, koskettaa


Toki muuten päivääni on kuulunut paljon kaikenlaisia tunteita, mutta lähinnä iloa ja kiitollisuutta ihanista ihmisistä lähellä sekä mahdollisuudesta laulaa hienossa kuorossa. Oli siis Pielisensuun kirkossa keväinen konsertti, jossa Tikva muiden kuorojen kanssa lauleskeli. Meillä oli makeet bileet siellä kirkossa, kun lopuksi kaikki lauloimme Mennään kotiin.

Hyvin sopivat molemmat biisit tähän menneeseen päivään. Valoa kohti!