Biisilöytö.

Katsoin youtuben etusivulta, mitä videoita mulle suositellaan. Tämä video oli kahdeksantena. Kaunis biisi, surullinen tarina, aivan kuin lastenlaulu...ja silti jollekin totta.



Pidetään hyvää huolta keijukaisistamme.

Anun vaihtoehtovappu

Mun hilpeät vappukamut. Luuv ya.

Mun vappu meni siis valtavan hilpeissä tunnelmissa, kun keväinen flunssa iski mua lekalla. Viikon luontoäänet ovat olleet köhköh, atshii ja trööt... ja kyllä, saat ihan itse päätellä, mitä kaikkea ne kuvaavat. Vappuaatto ja vappupäivä olivat mulla kuumeisia päiviä: jopa Greyn anatomian katsominen olisi vienyt liikaa aivokapasiteettia, joten tyydyin tuijottamaan lifestyle-ohjelmien kirjoa ja feispuukkailemaan nettiin eksyneille vappuilijoille.

Nyt voin jo paljon paremmin yskästä ja nuhasta huolimatta, joten mökkihöpertyminen vaivaa hiukan. Ehkä huomenna voisi lähteä vaikkapa kävelylle hetkeksi tai jos jaksaisi herätä aamulla messuun. Kymppimessu voi olla haaste, kun flunssailun vuoksi olen nukkunut reilusti puolille päivin useana päivänä.

Ja kuva tästä mun kiristyslakistani.

Yleisenä huomiona voin kertoa, että yo-lakki puristaa päätä. On kuulemma yleinen ongelma kaveripiirissä ja yleisesti lakkikansan keskuudessa, joten googlailin ja päädyin blogeihin, joissa valiteltiin samaa ongelmaa. Blogien ja kommenttien perusteella lakin nahkainen päänympärys ajan kanssa kutistuu, minkä vuoksi siis lakki kiristää päätä. Pääni ei ole siis kasvanut "ahkeran" opiskelun seurauksena, vaan hattu on vain mennyt kutistumaan - mokomakin lätsä. Luin myös, että lakin voi halutessaan viedä venytettäväksi - ehkä kehittelen oman venytystaktiikkani ensi vappua odotellessa...tai sitten en.

Ja miksi minä jorisen jostain yo-lakista?! KOSKA mulla ei ole ollut paljoa älykkäämpääkään tekemistä viime päivinä, paitsi Greyn anatomia eilen ja tänään.

Mitä onnellisuus on?

Sydäntä kouraiseva kysymys vessan ovessa.

Naistenvessojen seinät ovat jo vuosikaudet täyttyneet monenlaisista viesteistä: vannotaan rakkautta, huudetaan elämälle, riimitellään pikkunokkelia tarinoita - niin, tai pohditaan syviä kysymyksiä. Tänään huomasin yliopistolla eräässä perimmäisistä vessakopeista haastavan viestin: "mitä onnellisuus on?" Olisin halunnut vastata jotain. En kuitenkaan kuulu vessakirjailijoiden jaloon lajiin... kirjoittelen mielummin tänne blogini seinälle ajatuksiani.

Niin, ja mitä minä olisin edes kyselijälle vastannut? "Jaa-a, enpä tiedä..." Vai olisinko sittenkin pohdiskellut asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Luetellut: " Ystävyyttä, kauneutta, ymmärrystä, armoa ja onnistumisia." Olenhan minäkin pohtinut onnellisuutta. Ennen kaikkea olen kaipaillut vastauksia kysymykseen, kuinka onnellisuuden voi saavuttaa. Toisinaan minusta tuntuu kuin onnen etsintä olisi ikuista kilpajuoksua, jossa onni juoksee tavoittelijaansa nopeammin aina vain kauemmaksi.

Silti olen myös aavistanut, mitä onni voi olla. Ehkä onnellisuus ei olekaan mielentila, vaan ennen kaikkea asenne. Asenne, joka arvostaa elämää ja pyrkii näkemään, mitä mustan ja valkoisen välissä on. Onni ei piilekään vain suurissa huippuhetkissä, vaan se on läsnä arjen pienuudessa. Olen tuntenut itseni menneen vuoden aikana suunnattoman onnettomaksi, mutta olen myös tavoittanut muutaman hippusen onnellisuutta. Niistä hippusista kai me elämme, minä elän.

Ja arkana hetkenä minäkin hiljaisuudessa hapuilen: mitä onnellisuus on?

Sinisellä hetkellä.

Kuulin tän biisin ekan kerran muistaakseni puoli vuotta sitten, tarina biisin takana on koskettava: autistin äiti on kirjoittanut sen lapselleen. Puhutteleva biisi kaiken kaikkiaan, jokaisella meistä on hiljaisuus sisällämme. On  tilanteita, joissa ei sanoja ole: on vain eleitä, ilmeitä, värejä, kuvia, musiikkia...tyhjyys, hiljaisuus täynnä merkityksiä. 

Ei voi nähdä toisen ihmisen sisimpään, eikä omaankaan täysin selkeästi katsoa. Voi kulkea vierellä ja pitää kädestä kiinni, muttei pelastaa ketään itseltään. Silti tuntee riittämättömyyttä, pelkoa, huolta - joskus jopa vihaa. Vierestä on vaikeampi katsoa pyörrettä, joka yrittää viedä toisen mukanaan, kuin itse olla pyörteen silmässä. Omalle kärsimykselleen saattaa olla turta tai muuttua sellaiseksi ajan myötä, mutta läheisen kärsimys on tyrmäys. Itse uskoo omaan selviämiseen ja voimantuntoonsa tai muuttuu välinpitämättömäksi, läheisen voimista ei tiedä - pelko alkaa hiiviskellä. Ja aurinko ei laske, tajunnanvirta kuljettaa lastaan.