Kuulin tän biisin ekan kerran muistaakseni puoli vuotta sitten, tarina biisin takana on koskettava: autistin äiti on kirjoittanut sen lapselleen. Puhutteleva biisi kaiken kaikkiaan, jokaisella meistä on hiljaisuus sisällämme. On tilanteita, joissa ei sanoja ole: on vain eleitä, ilmeitä, värejä, kuvia, musiikkia...tyhjyys, hiljaisuus täynnä merkityksiä.
Ei voi nähdä toisen ihmisen sisimpään, eikä omaankaan täysin selkeästi katsoa. Voi kulkea vierellä ja pitää kädestä kiinni, muttei pelastaa ketään itseltään. Silti tuntee riittämättömyyttä, pelkoa, huolta - joskus jopa vihaa. Vierestä on vaikeampi katsoa pyörrettä, joka yrittää viedä toisen mukanaan, kuin itse olla pyörteen silmässä. Omalle kärsimykselleen saattaa olla turta tai muuttua sellaiseksi ajan myötä, mutta läheisen kärsimys on tyrmäys. Itse uskoo omaan selviämiseen ja voimantuntoonsa tai muuttuu välinpitämättömäksi, läheisen voimista ei tiedä - pelko alkaa hiiviskellä. Ja aurinko ei laske, tajunnanvirta kuljettaa lastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti