So I listen to the radio

Oletko kuunnellut Yle 1 radion hartauksia? Jos olet, millainen mielikuva sinulla on radiohartauksista? Jos et ole, millainen mielikuva sinulle tulee, kun kuulet sanan radiohartaus?

Radiohartaus: kamalan aikaisin, kuka kuuntelee, ai jotain virsiä radiosta, onkohan ne puhujat kuivakoita, mummotko niitä vain kuuntelee, kaunista musiikkia, koskettavia puheita, tiukkaa analyysiä, menneisyyttä vai nykyaikaa...

En kuuntele säännöllisesti radiohartauksia, mutta olen alkanut miettiä, pitäisikö minun pyrkiä kuuntelemaan. Olen teologin viestintätaidot -kurssilla, jonka opetuksen on meille lahjoittanut Kirkon tiedotuskeskus(KT). Viime viikolla käsittelimme luennoilla yleisesti, mikä on KT, mitä se tekee, sekä radion hartaus-ohjelmia, jumalanpalveluksia niin televisiossa kuin radiossa ja kirkkoa mediassa lähinnä Kotimaa24 :n palveluun tutustuen.

Mutta niin, ne radiohartaudet. Kuuntelimme luennoilla kolme erilaista hartautta ja hieman analysoimme niitä. Olin lähes ihmeissäni siitä, kuinka ajankohtaisia, teraviä ja mielenkiintoisia hartaudet olivatkaan, mutta silti kirkon perussanoma säilyi kirkkaana niissä. Kovin erilaisia taitavia puhujia kuuntelimme luennoitsijan valitsemista hartauspaloista. Luennosta innostuneena rohkaistuin yleareenan radion puolelle tutkailemaan, millaisia hartausaarteita siellä on.

Inspiraation tähän kirjoitukseen sain kuunneltuani luennoitsijamme hartauden: http://areena.yle.fi/radio/1675616 (vielä 28 päivän ajan on kuunneltavissa)

Ja lopuksi radio-aiheeseen sopiva biisi

Kenkää

Tekisi mieli hankkia uudet kengät, kävin hiukan herkuttelemassa dinskon (klik klik) sivuilla. Jos päädyn ostamaan uudet kengät, haluaisin astetta kestävämmät kaverit, joten nahkaiset voisivat olla ihan hyvä vaihtoehto silloin. Toki ne ovat myös kalliimmat, mutta uskoisin niiden myös kestävän kauemmin kuin synteettiset. Lisäksi on hyvä pohtia, tarvitsenko uusia kenkiä ja mistä voisin vastavuoroisesti luopua.

Tässäpä neljä mallia, joita katselin. Ehkäpä Helsingissä käyn jossain välissä kokeilemassa, mitkä näyttäisivät ja ennen kaikkea tuntuisivat hyvältä jalassa.


Näissä on aika kiva tuo solki.


Näissä taas vetoketju ja nappi tuovat ilmettä.


Väri ja malli ovat syksyyn sopivat.


Kuviointi tuo kaunista naisellisuutta.

Maanantai

Maanantain kunniaksi on nyt ihan pakko jakaa tämä hauska löydös internetin ihmemaasta. Kun näin tämän kuvan, hykertelin tovin jos toisenkin itsekseni(ja huh...en ollut julkisella paikalla). Kivasti piristi maanantaieloa, joten ENJOY!

Huolenpitoa

Musiikki puhuu. Kuuntele. Huuto? Huokaus? Kuiskaus? Jokaiselle se puhuu omaa kieltään. Mitä sinä kuulet?

Herra, kuule rukoukseni, vastaa minulle,
minä olen köyhä ja avuton.
      Herra, armahda minua!
      Kaiken päivää huudan sinua avukseni.
Minä ylennän sydämeni sinun puoleesi.
Täytä palvelijasi ilolla!
      Sinä, Herra, olet hyvä, sinä annat anteeksi,
      runsain mitoin sinä jaat armoasi kaikille,
      jotka sinua avuksi huutavat.
Kuule minun rukoukseni, Herra,
ota vastaan avunpyyntöni.
      Sinua minä hädässäni huudan,
      ja sinä vastaat minulle.

Ps. 86: 1, 3-7

Sail away

Musiikki. Multa kysyttiin Radio Dein haastattelussa, mikä tuo voimaa arkeen. Luettelin paljon asioita, mutta unohdin luettelostani musiikin. Jotain alitajuista vai sittenkin vain jännitystä? Kuitenkin musiikki tuo voimaa mulle: niin kuunneltuna kuin itse musisoituna. Lähinnä laulaminen on mun laji. Kuorossa, harvemmin yksin. Mulla on ristiriitainen suhde laulamiseen, koska yläkouluikäisenä sain koulun(olin musiikkikoululuokalla) konsertin jälkeen salaviestin, jossa käskettiin lopettaa laulaminen, koska ääneni oli viestin lähettäjän mielestä kamala. Se vei minulta vapautuneen ilon laulamisesta, mutta en lopettanut laulamista. Kuitenkin laulamiseen tuli uusi painava sävy, epävarmuus - entä jos viestin lähettäjä olikin oikeassa ja kaikki muut musiikinopeni mukaan lukien olivatkin vain valehdelleet minulle, kun kannustivat laulamaan ja esiintymään rohkeasti.

Lukion jälkeen musiikki jäi, en uskaltanut pyrkiä yliopiston kuoroon...elämä toi mukanaan muita tärkeitä juttuja. Silti kaipasin musiikkia, esiintymistä, laulamista suoraan sydämestä. Kaipasin paloa, joka saa minut tuntemaan itseni eläväksi. Viime tammikuussa päätin tehdä kaipaukselleni jotain ja astelin Tikva-kuoron harkkoihin, eikä ole kaduttanut. Vaikka olen edelleenkin epävarma äänestäni, tuskin mie kuulostan aivan kamalalta.

Tää biisi on musiikiniloa.



Oon tiennyt tän biisin melko kauan - se on kuulunut jossain taustalla ja oon ajatellut "onpas kiva biisi" ja jatkanut matkaa. Tänään pysähdyin. Laitoin Enyaa soimaan Spotifystä laittaessani ruokaa ja sitten bongasin biisin nimen, kun alkoi soida tämä. Löysin minä jotain muutakin, mutta sen taidan esitellä sitten joskus toiste.

Kiitollisuutta

Tunnen riittämättömyyttä. Koskaan ei ole kaikki juuri niin kuin haluaisin: vaadin paljon - toisilta, itseltäni. Ennen kaikkea itseltäni. Paremmin, enemmän, nopeammin, loistavammin jos tekisin...kauniimpi, pitempi, laihempi, lihaksikkampi, ahkerampi, nopeampi, tunnollisempi, ihanampi jos olisin. 

Jos asiat olisi toisin... 

Sitten, kun valmistun...

ENTÄ NYT, TÄSSÄ HETKESSÄ? Ei joskus sitten, vaan nyt. Mistä voisin olla kiitollinen? Mikä mun elämässäni on hyvin? Nyt.

Takkirakkautta.

Miten voikin uudesta talvitakista tulla niin iloiseksi? Ostin ihanan uuden talvitakin Vilasta, koska rakastuin siihen ja oli mun aika vaihtaa talvityyliä. Se on kaunis, naisellinen, tyylikäs...paljon ylistyssanoja perään. Tässä pari Vilan sivuilta napattua kuvaa mun uudesta rakkaudesta.

kaunokainen edestä

ja takaa...

ps. meillä oli jonkun kanssa sopimus, ettei shoppailla tuolla reissulla...ja kuinkas kävikään: molemmat lähtivät kaupungilta ihanuudet mukanaan.