Vaaleanpunaista anumaisuutta

Ostin maanantaina Nomination-rannekkeen ja siihen sydän-palan. Mun on pitänyt ostaa toi ranneke siitä saakka, kun sain tietää, että mulla on ensi kesänä kesätöitä. Maanantaina siihen sitten tarjoutui sopiva tilaisuus, sain jopa samalla kerrytettyä S-bonuksia.


Olen ajatellut kerätä rannekkeeseen minulle merkityksellisistä jutuista muistoja. Alun perin oli tarkoitus ostaa ensimmäinen pala ensimmäisen kesäteologinpaikkani kunniaksi, kuitenkin sydän-pala muistuttaa minua jostain aivan muusta.


Valitsin sydämen, jossa on zirkonioita, koska se oli minusta kaikista kaunein sillä hetkellä. Luulin kivien olevan kirkkaita, mutta autossa huomasin, että ne ovatkin vaaleanpunaisia. Olin joskus vaaleanpunainen ihminen, siksi uskon kivien värin olevan jonkinlaista johdatusta. Sydän-pala muistuttaa minua, ettei saa kadottaa itseään maailman tuulissa. En ehkä enää ole niin vaaleanpunainen kuin muutama vuosi sitten, mutta olen minä silti lähes sama Anu.


Elämä muuttaa ihmistä, kun kokemuksia kertyy ja ikää tulee, mutta ihmisessä on kuitenkin ydin, joka säilyy. Meillä on luonteenpiirteemme, tempperamenttimme - tapamme toimia ja reagoida asioihin; nämä ovat suhteellisen pysyviä, vaikka saattavatkin elämän myötä hioutua. Elämä saa näkyä, mutta itsensä olisi hyvä tunnistaa peilistä - niin kuvainnoillisesti kuin kirjaimellisestikin.

Medialeirin jälkitunnelmia

Viikko sitten medialeirillä olin nuorten medialeirillä avustajana, siis poukkoilin ympäriinsä ja yritin olla avuksi ja hyödyksi niin työntekijöille kuin leiriläisillekin. Leirillä perehdyttiin monipuolisesti eri median osa-alueisiin. Katsoimme perjantai-illan iltaohjelmassa Deathmetal-bändistä kertovan lyhytelokuvan, joka oli jonkin seurakunnan nuorten tekemä. Lauantaina nuoret saivat valita joko valokuvaus- tai musiikkivideopajan omien kiinnostuksenkohteiden mukaan sekä tutustuivat netissä oleviin kristillisiin saitteihin ja osallistuivat raamikseen, jossa käytettiin tietokoneita. 

Valokuvauspajassa nuoret ottivat muotokuvia ja liikekuvia erilaisista kuvakulmista sekä tutustuivat kultaiseen leikkaukseen ruudun täyttämisessä. Supermakeita kuvia tulikin, ne ovat janoa.fi -sivuilla kuvagalleriassa esillä Musiikkivideopajan nuoret suunnittelivat ja toteuttivat musiikkivideon Varosen Pekan tekemään biisiin, Pater Noster. Huippuhieno video tulikin - ja ajatelkaa, aikaa oli vajaa päivä suunnitteluun, kuvaamiseen ja editointiin. Kyllä meidän nuoret (ja Pekka ja Timo) osaa!




Leirissä aivan oma lukunsa oli leirilehden tekeminen netissä olevalla Koululehtikoneella, jota olin käyttänyt muutaman kerran mediakerhossa ennen leiriä. Välillä sivusto toimi melko hyvinkin jopa, mutta vietimme myös Dellun ja nuorten kanssa tuskaisia hetkiä kuvien lataamisen ja juttujen tallentamisen parissa. Ja me kun ennen leiriä luulimme, että nettilehti tulee siinä sivussa...ison työn takana se oli, mutta hieno ja meidän leirimme näköinen siitä loppujen lopuksi tuli.

reinojen matkassa

Reinot olivat ensimmäistä kertaa Vaiviossa leireilemässä. Tässä muutamia kuvapaloja, mitä ne tekivät lauantain aikana.

menomono ja reino kaveeraavat ennen ulkoilua

uusia maisemia ihmettelemässä ulkona

menomonot pääsivät ulos, reiskat jäivät odottamaan eteiseen.

menomonot kertovat huhuja lumihankivaelluksesta

reinot tekivät tuttavuutta punaisten veisukirjoihin

koululehtikoneeseen reinojen tarinaa kirjoittamassa

Leirille, nams.

Arvatkaas, mitä?! :D Tää olis huomenna lähdössä Vaivioon nuortenleirille avustajaksi, jipii! Ja eikä siinä kaikki, mie tajusin just äsken, että miunhan pitää käydä huomenna myös ostamassa leirinamia. Leirinami tarkoittaa siis lähinnä suklaata ja vadelmanmakuista kivennäisvettä, tuttua juttua niille, jotka ovat joskus mun kanssa leireilleet.


Niin, ja sitten haluan jakaa vielä sen, että crossingissa oli ihan muksaa. Porukkaakin oli, kivoja nuoria. :) Lisäksi näin pitkästä aikaa lapsuudenystävääni, kävimme kahvilla(mie join teetä, hän kaakaoo) vaihtamassa kuulumisia. Ja kyllähän meille kuului kaikenlaista elämää. Taivaan Iskän enkeleitä hänen elämäänsä toivon, vaikkei hän itse taidakaan Jumalaan uskoa.


Mietin mielessäni keskustelumme aikana, mihin minä turvaisin, jos en Jumalaan. Mitä minä tekisin? Mistä saisin lohtua, turvaa ja rauhaa silloin, kun pelottaa, jos en turvaisi Taivaan Iskään? Nii-in, vaikea kymysys tosiaan, koska epäuskonhetkistäni huolimatta kyllä mie haluan turvata Jumalaan. Hänen antama lahja koko elämä on, Jumala tietää ajatukseni, tunteeni, koko elämäni - haluan luottaa hänen johdatukseensa.


Ikuisen Jumalamme johdatusta ja enkeleitä mie toivon myös juuri sinulle!

Katson tähtitaivasta...

 Löysin tämän Youtubesta muutama viikko sitten, kun etsin jotain biisiä. En muista, löysinkö etsimääni, mutta ainakin tämä "vahinkolöytö" on kiva, me likes.



Valo lisääntyy ulkona ja aurinko paistaa kirkkaasti, välillä jopa häikäisevästi. Mutta miten on sisimpämme valon laita? Riittääkö potkua kevään rientoihin? Mie ainakin olen viime aikoina joutunut toteamaan, ettei sisimmän valo kulje samaa matkaa auringon valon kanssa - joinakin päivinä katsoo auringonpaistetta sumuverhon läpi.

Päätin paastonaikana lukea iltaisin Raamattua, olen lukenut Esran kirjaa ja Kirjettä efesolaisille. Ehkä niistä löytyy myös valoa sisimpään.

Ajatuksia lähestyvästä paastosta

Pian alkaa paasto, aloimme eilen laskiaissunnuntaina laskeutua paastoon. Paaston ei tarvitse olla vain kieltäytymistä, vaan saamme paaston aikana kilvoitella, pyrkiä lähemmäs Jumalaa.


Tapoja paastota on niin monta kuin on ihmisiäkin. Osa luopuu herkuista, osa vain vähentää herkkujen syömistä, joku voi luopua paaston ajaksi punaisesta lihasta, toinen taas kahvista tai alkoholista. Nuo tavat liittyvät vahvasti ruokaan, mutta paasto ei ole mikään laihdutuskuuri. Voi myös paastota netistä, feispuukista, mesestä, kiroilemisesta, juoruilusta...sellaisesta, mikä vie sua arjessa kauemmas Jumalasta.


Paastoon voi liittää myös tekoja. Niiden ei tarvitse olla mitään suuria juttuja, vaan arjen pienet teot riittävät. Voi yrittää olla kiva kaveri, ottaa lähimmäisensä paremmin huomioon, olla kiinnostuneempi ystävien tai perheenjäsenten elämästä, rukoilla ja lukea tavallista enemmän tai useammin Raamattua.


Saamme käyttää hyvin Taivaan Iskän meille antamia lahjoja, olla hänen välikappaleinaan ja levittää hänen valoaan ympärillemme. Paaston aikana voimme yrittää olla Yhteisvastuu-kampanjankin kuuluttamia arkienkeleitä


ps. mie en ole vielä päättänyt, miten aion paastota.

Kauniit kädet

Olen yöihminen. Yöllä kaikki on erilaista - hiljaista, pimeää ja rauhallista, mutta pimeys voi imeä mukanaan: ei näe kunnolla eteensä. Yöllä voi tuntea itsensä yksinäiseksi, pieneksi ja heikoksi, elämä voi tuntua liian suurelta. Päivän kiireen hellittäessä on aikaa alkaa miettiä, mitä on tullut tehtyä ja miten on kohdellut lähimmäisiään. Saattaa tuntua aivan kuin kaikki, mihin koskee, särkyisi. 

Menneellä viikolla eräänä iltana(yönä) tutkailin feispuukissa minulle tärkeän ihmisen profiilia. Huomasin, että hän tykkää muuan muassa Jukka Leppilammesta. Sitten pitikin virkistää muistia, millaista musaa J. Leppilampi tekee, ja löysin tämän valtavan kauniin biisin. (vinkkinä: tässä versiossa on pitkä alkusoitto, laulu alkaa noin 1:18)