Sinisellä hetkellä.

Kuulin tän biisin ekan kerran muistaakseni puoli vuotta sitten, tarina biisin takana on koskettava: autistin äiti on kirjoittanut sen lapselleen. Puhutteleva biisi kaiken kaikkiaan, jokaisella meistä on hiljaisuus sisällämme. On  tilanteita, joissa ei sanoja ole: on vain eleitä, ilmeitä, värejä, kuvia, musiikkia...tyhjyys, hiljaisuus täynnä merkityksiä. 

Ei voi nähdä toisen ihmisen sisimpään, eikä omaankaan täysin selkeästi katsoa. Voi kulkea vierellä ja pitää kädestä kiinni, muttei pelastaa ketään itseltään. Silti tuntee riittämättömyyttä, pelkoa, huolta - joskus jopa vihaa. Vierestä on vaikeampi katsoa pyörrettä, joka yrittää viedä toisen mukanaan, kuin itse olla pyörteen silmässä. Omalle kärsimykselleen saattaa olla turta tai muuttua sellaiseksi ajan myötä, mutta läheisen kärsimys on tyrmäys. Itse uskoo omaan selviämiseen ja voimantuntoonsa tai muuttuu välinpitämättömäksi, läheisen voimista ei tiedä - pelko alkaa hiiviskellä. Ja aurinko ei laske, tajunnanvirta kuljettaa lastaan.

äitienpäivä.

Äitienpäivä on mulle tänä vuonna kirpeän suloinen, viime vuonna en tainnut edes osata kirjoittaa tuntemuksiani sanoiksi. Eilen tuli täyteen äidin kuolemasta vuosi ja seitsemän kuukautta, se tekee kipeää edelleen, vaikka kipu onkin matkan varrella muuttunut monella tavalla.

Aamulla ennen messuun lähtemistä katsoin mustian nyrkkeilykengän tyyppisiä kenkiäni ja purskahdin itkuun, koska tajusin, ettei äiti enää soita mulle ja kerro, että on löytänyt mulle kivat kengät. Äiti teki kivoja löytöjä mulle kirppareilta ja kauppojen alennusmyynneistä, mua surettaa, etten voi iloita yhdessä äidin kanssa kivoista löydöistä. On toki isompiakin asioita, kuin kenkälöydöt, mutta se on tässä hetkessä konkreettinen asia, josta olen luopunut.

Kävin messun jälkeen äidin siskon kanssa kukkatalosta ostamassa kukan äidin haudalle, mietin kukkaa penkkiin ujuttaessani, ettei varmaan kovinkaan moni 23-vuotias vie äitienpäivänä kukkia äitinsä haudalle. Kukkatalossa myyjä kysyi, laitettaisiko kukkaruukku foliopaperiin - jouduin sanomaan, ettei tarvitse, koska turhaahan se olisi maahan menevää kukkaruukkua laittaa koristepaperiin. Aika surullista.

Kuitenkin iloitsen siitä, että sain tutustua äitiini ja viettää hänen kanssaan reilut 21 vuotta elämästäni. Tiedän, että äitini oli rakastava, lempeä, huumorintajuinen, pikkuisen höpsö, lämmin, ihana, huolehtivainen, rohkea - mun maailman paras supersankariäiti. Jonkin aikaa ennen kuolemaansa hän pyysi siskoaan ja yhtä isäni siskoista pitämään minusta huolta sitten, kun häntä ei enää olisi.

Minun äitini oli ainutlaatuinen nainen, niin valtavan rakas minulle, että sydämeni rutistuu ikävästä. Tänään hymyni takana ovat virranneet kyyneleet.

Namskis.

Päätimme piristää ystäväni kanssa päiväämme menemällä Amarilloon syömään. Alkuperäinen suunnitelma tälle päivälle oli, että olisimme menneet Utraan katsomaan naisten futispeliä, mutta sateisen sään vuoksi päädyimme ravintolassa syömiseen ja kaupungilla kiertelyyn.

On aivan ihanaa välillä käydä ulkona syömässä, siitä tulee jotenkin ylellinen olo. Nuorempana emme käyneet pahemmin perheen kanssa ravintoloissa syömässä, mutta nyt ystävien kanssa olemme alkaneet juhlistaa joko synttäreitä tai muita juhlatilaisuuksia ravintolassa syömällä. Tänään tosin ei ollut mikään erityinen juhla, mutta minusta tuntuu, että ulkona syöminen tuli meille kummallekin nyt tarpeeseen.

Tässäpä hiukan kuvia tältä päivältä...

Amarillon broileripasta <3

puut hiirenkorvalla, atshii...

bilareihin jää koukkuun. namskis.
ne ovat niin herkullisen värisiäkin.

vappuista gospelia.

Siis 30.4. bussilastillinen porukkaa suuntasi Joensuusta Kouvolaan Vappugospeliin, meitä oli enemmän kuin viime vuonna. Matka sujui kivasti, bändit olivat pääasiassa hyviä, parhaista on tässä muutama kuva... lisäksi ruuanetsintä kesti tänä vuonna huomattavasti vähemmän aikaa kuin viimeksi(emme harhailleet ympäri Kouvolan keskustaa, vaan suunta oli selvillä), vaikkei punapäinen navigaattorimme ollutkaan aivan täysin varma pitserian sijainnista. Kivat oli gospelit ja kotimatkalla bussissa ainakin minua nukutti. Tässäpä näitä kuvia, nautiskele!

GodFM

GodFM

Itäiset ihmeet

Idän ihmeiden gospelpotpuri oli hieno

HB:n keikan istuimme katsomossa.

LZ7:n keikalla oli pakko päästä permannolle bilettämään.

Kivat bileet Jumalalle olikin.

tanssijalkaa vipatti kovasti näiden tahdissa.

Tikva kevätlaitumella.

Tässä hiukan kuvia jo aiemmin mainitsemastani kevätkonsertti-iltapäivästä, kuvii ei oo varsinaisista esityksistä, mutta hiukan tunnelmaa ennen konserttia backstagelta.

Nallet flyygelin päällä :)

onks tää melodika?

tyttöset tikva-paidoissaan.

keskittynyt ilme,

Pysäyttävä elämä.

Olisi paljon kivoja juttuja, joista voisin kirjoittaa. Paljon on taas tapahtunut tässä välissä kaikenlaista mielenkiintoista, mutta kirjoitan niistä ehkä toiste tai laitan kuvia. Tänään minut pysäytti puhelu ystävän kanssa, kun olin kävelemässä kotiin. Elämä pysäytti minut: arvaamaton, hauras, katoava... emme ole täällä ikuisesti - toiset ovat lyhyemmän ja toiset pitemmän ajan.

Sain kuulla ystävältäni, että eräs tuttu samalta vuosikurssilta lukiosta oli kuollut. En muista, juttelimmeko koskaan tai olimmeko samoilla kursseilla, mutta minä tiesin hänet. Muistan olleeni samoissa koulun tapahtumissa, ehkä samoilla musiikinkursseilla sekä istuneeni hänen kanssaan samassa Maata näkyvissä -bussissa, olleeni samaan aikaan leirikeskuksessa tosin eri seurakuntien rinnakkaisilla leireillä...

Kuolema ei katso ikää. Ja aina se pysäyttää, kun kohdalle sattuu.

Samaisen ystävän, jonka kanssa puhuin puhelimessa, nuorempi koira jouduttiin lopettamaan tänään. Muistan, miten vajaa yhdeksän kuukautta sitten ihastelin pientä söpöä koiranpentua ystäväni luona ja näin lupauksen hienosta hauvasta. Kuitenkin Taivaan Iskän suunnitelma taisi olla tuon pennun varalle toisenlainen, koska myöhään syksystä kuulinkin, ettei pennulla olekaan kaikki kunnossa, vaan se taitaa mitä ilmeisimmin olla etenevässä määrin tosi kipeä. Muutama viikko sitten tavatessani tuon koiran, näky oli kovin erilainen kuin pienenä pentuna, vaikkei sen suloisuus ollutkaan kadonnut minnekään, toiveikkuuden tilalle oli tullut surua.

Elämä on hauras, kallis ja niin arvaamaton.