Olisi paljon kivoja juttuja, joista voisin kirjoittaa. Paljon on taas tapahtunut tässä välissä kaikenlaista mielenkiintoista, mutta kirjoitan niistä ehkä toiste tai laitan kuvia. Tänään minut pysäytti puhelu ystävän kanssa, kun olin kävelemässä kotiin. Elämä pysäytti minut: arvaamaton, hauras, katoava... emme ole täällä ikuisesti - toiset ovat lyhyemmän ja toiset pitemmän ajan.
Sain kuulla ystävältäni, että eräs tuttu samalta vuosikurssilta lukiosta oli kuollut. En muista, juttelimmeko koskaan tai olimmeko samoilla kursseilla, mutta minä tiesin hänet. Muistan olleeni samoissa koulun tapahtumissa, ehkä samoilla musiikinkursseilla sekä istuneeni hänen kanssaan samassa Maata näkyvissä -bussissa, olleeni samaan aikaan leirikeskuksessa tosin eri seurakuntien rinnakkaisilla leireillä...
Kuolema ei katso ikää. Ja aina se pysäyttää, kun kohdalle sattuu.
Samaisen ystävän, jonka kanssa puhuin puhelimessa, nuorempi koira jouduttiin lopettamaan tänään. Muistan, miten vajaa yhdeksän kuukautta sitten ihastelin pientä söpöä koiranpentua ystäväni luona ja näin lupauksen hienosta hauvasta. Kuitenkin Taivaan Iskän suunnitelma taisi olla tuon pennun varalle toisenlainen, koska myöhään syksystä kuulinkin, ettei pennulla olekaan kaikki kunnossa, vaan se taitaa mitä ilmeisimmin olla etenevässä määrin tosi kipeä. Muutama viikko sitten tavatessani tuon koiran, näky oli kovin erilainen kuin pienenä pentuna, vaikkei sen suloisuus ollutkaan kadonnut minnekään, toiveikkuuden tilalle oli tullut surua.
Elämä on hauras, kallis ja niin arvaamaton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti