Tänään oli viimeinen luento ihmisen kokonaisvaltaista kohtaamista hoidossa, se on siis teologian, hoitotieteen ja lääketieteen yhteinen luentosarja, jossa käsitellään ihmisen kohtaamista näiden tieteenalojen näkökulmista. Tämänpäiväisen kerran otsikkona oli "Minustako auttajaksi?" ja pohdimme tapausesimerkkien avulla, millaisia tilanteita meille voisi tulla vastaan todellisessa työssämme ja miten toimia haastavissa tilanteissa. Pohdimme myös auttajan persoonaa ja sitä, mikä auttaa jaksamaan työssä.
Eräs meidän kolmen hengen porinaryhmästämme mainitsi vahvan uskon/vakaumuksen sellaiseksi, mikä auttaa jaksamaan vaikeitakin ihmiskohtaloita sielunhoitotyössä. En ole aivan varma, olenko samaa mieltä hänen kanssaan, vaikka uskonkin uskon olevan ehdottomasti voimavara, mutta en määrittelisi uskoa vahvaksi tai heikoksi, koska mielestäni usko Jumalaan on joustava ja elämän aikana muokkautuva. Siihen vaikuttaa paljon ihmisen kokemukset ja eletty elämä, millaiseksi ihmisen usko muotoutuu. Lisäksi vahva voi olla myös heikko ja heikko voi ollakin loppujen lopuksi vahva. Ennen kaikkea haluan kysellä ja ihmetellä...kun pohjalla on perusluottamus Jumalan huolenpitoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti